perjantai 3. marraskuuta 2017

Lumipolulla

Pakkaan lähtöä lumipoluille ja heti alkuunsa pudotan ikävän repusta pois.
Kaipaus  maastoon on kuin ystävyys, joka rauhoittaa mielen ja karkoittaa apeuden. Hetket ikipuiden alla seisoessa katse kaukaisuuteen ovat voimallisia. Luonto hoitaa.
Siis lumipolulle.


Marraskuu alkaa täydellisenä talvena.
On lunta, on pakkasta ja valoisuus häikäisee.  Hanki suorastaan hopeoi, tuikkii joka puolella.
Myös kiire jouti jäädä repusta, sen sijaan ajatuksenjuoksu poukkoilee sinne tänne. Se suorastaan ravaa, kun koettaa työstää silmien, korvien ja ihon sille lähettämää infotulvaa.
Annan sille aikaa.
Mitäpä tässä muuta kun nauttimaan silmänruuasta, kuuntelemaan hiljaisuutta ja tuntemaan ihollaan pakkanen ja viima.



Tunturissa on autiotupa, joka aivan kuin olisi odottanut kulkijaa. Sisällä on suloinen lämpö ja kaminassa kiiluu hiipumaisillaan oleva liekki.
On ruhtinaallista istahtaa penkille hörppimään kuumaa joutavaa ja nauttimaan hetkestä.
Kaksi meitä istuu pöydän vastakkaisilla puolin.
Sanat pysyttelevät poissa, on hyvä olla hiljaa pikkutuvan hämärässä rikkomatta tunnelmaa.

Retkestä on jäljellä enää paluumatka tunturista alas.
Se on hyvä muistaa, joten parasta nostaa reppu selkään ja siirtyä taipaleelle. Ulkona iltapäivän aurinko tekee pitkiä varjoja ja taivas värittyy voimakkaammin oranssipunasävyyn,
Toisaalla lisääntyy sinerrys.
Jospa on tulossa sininen hetki?


Matka alas on pitkin sinivalkoisen tunturin rinnettä. Useammin jalka lipsahtaa lumipolulta sivuun ja taas on lunta kengässä.
Tuuli on jäänyt tunturin tuolle puolen, silti pakkanen säilyttänyt purevuutensa.
Marraskuun talvi on kaunis ja mitä se vielä onkaan, kunhan kaamos ehtii. Silloin taivaan värit selkeänä pakkaspäivänä ovat monin verroin vahvemmat ja loisteliaammat.



Maantien toisella puolella on aurinko laskenut ja toisella kuu noussut ja tehnyt sillan, paikoin jään päällekin.
Pimeä ehtii hävyttömän nopeaan.
Teki sen tänäänkin, vaikka hyvissä ajoin lähtee, niin ajoissa ei ennätä takaisin.




               Illalla sytytän kynttilät ja toivotan teille, hyvät lukijani  hyvää Pyhänpäivää. 

72 kommenttia:

  1. Ooh, häikäisevän kauniita kuvia, todella upeita. Tunnelman voi aistia, niin kuvaavasti kerrot talvisesta retkestänne.
    Luonto on paras lääke, sanoipa kuka mitä tahansa (suomalainen näyttelijä sanoi ettei luonto paranna, tai jos niin tekee, se ihminen ei ole sairas ollutkaan) Putkinäköisyyskin voisi helpottua luonnossa kulkiessa ;-D

    Eihän se toki kaikkea paranna, mutta vähintäänkin helpottaa oloa ja antaa mielenrauhaa.

    Luonnon rauha, kauneus on asia jonka aistii, tai sitten ei, mutta aina kannattaa olla avoimin mielin ja mennä katsomaan. Voi yllättyä ihanasti.

    Upeita metsäretkiä sinulle Aimarii. Kuljen mielelläni jälkiäsi, katselen kuviasi ja kuuntelen(luen) kertomaasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On outo näkemys, ettei luonto ole parasta lääkettä. Tietysti se on ihmisestä kiinni, miten haluaa läkitä itseään. Edullista mielenlääkettä, -hoitoa luonto kuitenkin tarjoaa.
      Kiitos paljon ajatuksistasi. ja hyvää pyhäinpäivää.

      Poista
  2. Kauniita kuvia olet ottanut. Lumi on kyllä upean näköistä.
    Hyvää Pyhäinpäivää sinullekin.

    VastaaPoista
  3. Tänä aamuna join kahvia parvekkeella ja ajattelin, miten ihanaa, kun aurinko juuri sopivasti lämmittää paljaita käsivarsia, ei tarvitse tuntea kylmää iholla, ei pure pakkanen. No, tuo kauneus jäi siitä uupumaan, mutta onneksi on näitä upeita kuvia korvaamaan. Meidän luontomme ei tuommoista estetiikkaa tarjoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ne meidän aatokset menee. Minä ihailin köökin ikkunasta pari päivää sitten lumitöihin pääsyä aamukahvia juodessani. Hain komerosta välihousut, kun mittari näytti -23, että silleen. Nyt on lumikauneus hetkeksi sulanut, tosin maa valkoinen yhä. Nyt minä voiisn istuskella puutarhassasi appelsiinipuun alla ja haaveilla.

      Poista
  4. Voi kuinka upeita kuvia, ihan mielettömiä :) Mukavaa Pyhäinpäivää myös Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Taianomaisia kuvia, teillä on todellakin jo talvi!

    Helsingissä on +6 astetta, aurinko paistaa ja minä nautin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä todellakin oli nii-in kaunis talvi, muttei enää...nyyh, nyyh. Kai se takaisn joku kerta tulee.
      Kivaa, että siellä on ollut sinun ilma! Toki 6 astetta ja aurinkosää on semmoinen yhtälö, että minäkin tykkään.

      Poista
  6. Sulla on taas niin valtavan hienoja kuvia ja ihan jo talvisiakin. Nauti maisemista ja kiitos kun laitat niitä tänne ihailtavaksi. HYvää Pyhäinpäiväviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos.
      kerrankin olin oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Olin katsellut säätietoja vähän useamman päivän ajalta.

      Poista
  7. Sinä sait kokea Riisitunturin alkutalven parhaaseen aikaan. Valo tekee ihmeitä maisemaan. Ja tuo kuunsilta järvellä, miten kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutkin sääkarttoja ja valitsin päivän. Nyt osui nappiin, sillä tämä Riisitunturin reissu oli yliveto kaikista ennen käymistäni. Kaamoskynnyksen valo saa aikaan hyvät värit.
      Sinä tiedät nämä kuvaukselliset jutut paljon paremmin.

      Poista
  8. Huikean kaunista!

    kiitos, hyvää pyhäinpäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
  9. Upeat kuvat! Kuun ja aurinko vaihtavat vuoroaan.

    Hyvää pyhäinpäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle. Niin kävi. Tuo kohta maantiellä on verraton just tämmöisillä ilmoilla ja oikeaan ajankohtaan. On iso vesi molemmin puolin.

      Poista
  10. Boa tarde, as imagens encantam ao ser apreciadas, mais encantado fica quem desfruta da beleza que a natureza oferece.
    Bom fim de semana,
    AG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boa noite, obrigado por seus comentários. Lá você Outono quente?

      Poista
  11. Oi, ihanat kuvasi ja lämpimät sanasi mykistävät täällä ruudun toisella puolen olevan katselijan. Niin kaunista ja herkkää!
    Hyvää pyhäinpäivän viikonloppua Sinullekin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oi, minä kiitän sinua kauniisti.
      Hyvää pyhäinpäivää myös itsellesi.

      Poista
  12. Aivan valtavan kaunista ja kimaltavaa maailmaa sait katsella luonnossa rauha mielessäsi, kiire jää tosiaankin kun astuu jossain sopivassa kohden luonnon omaan maailmaan, toisinaan se on syvemmällä metsässä mutta joskus jo heti ulko oven toisella puolen.. Oikein hyvää viikonloppua myös sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että meistä jokainen tai ainakin melkien jokainen löytää niin halutessaan luonnosta oman rauhoittumispaikkansa.
      Kiitos sinulle.

      Poista
  13. Upeaa! Erityisesti tuo kuunsilta auringonvalossa! Miten tämä marraskuu nyt näin yllättää, kuvasi ovat niin kevättalven oloiset. Jännää! Rauhaisaa pyhää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teki niin mieli kuunsillalle kävelemään, mutta eihän jää vielä olisi kestänyt. Olen haaveillut kuunsillalla uimista, se on toteutunut. Nyt siis kävelylle lähtemistä kuun hopeiselle sillalle, sitä kuutamoa ja hetkeä odotan.
      Kiitos samoin.

      Poista
  14. Voi hyvänen aika sentään miten upeat kuvat ja tunnelmallinen teksti! Istun täällä ihan mykistyneenä ihastuksesta ♥
    Kolmanneksi alin kuva sykähdytti minua eniten. Tuota maisemaa voisin tuijottaa vaikka kuinka kauan, mutta valitettavasti nyt on mentävä nukkumaan. Herätyskello kilkattaa 5:15 :)
    Kiitos Aimarii ja oikein hyvää Pyhäinpäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sykäytit minua ihastuttavalla kommentillasi. Toivottavasti työpäiväsi oli hyvä, aikainen herätys, ehkä pääsit jo aikaisin kotiinkin.
      Kiitos samoin.

      Poista
  15. Kauniita maisemia ja kauniita, tunnelmallisia kuvia. Hyvä! Hyvää Pyhäinpäivän aikaa.

    VastaaPoista
  16. Ihan postikorttimaisemissa siellä näytät kulkevan. Kiitos, että jaat niitä meillekin.
    Hyvää Pyhäinpäivän viikonloppua sinullekin Aimarii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin koin itsekin, kun tuolla tunturin rinteellä saapastelin ja kuvia napsin.
      Kiitos samoin sinulle,

      Poista
  17. Kiehtovia kuvia.! Niihin voi sukeltaa vilvoittelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minä sukelsin narniaan, sinä sen sijaan taisit todella sukeltaa etelän lämpimistä aalloista kotimaan koleahkoon, kosteaan talveen.

      Poista
  18. Kaunista pyhäinpäivää!
    Mykistävät maisemat ja kuinka kauniisti olet ne saanutkin tallennettua.

    VastaaPoista
  19. Aivan mahtavat kuvat! Sinisestä hetkestä saimme mekin muutama päivä sitten jo iloita ja kauniin lumisista maisemista. Nyt ovat puista lumet tippuneet ja maassa oleva lumi raskasta. Lieköhän kohta maassa paksu loskakerros... Mutta hyvää Pyhäinpäivää sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siniset hetket ovat lumoavia, mutta vielä niin vähän niitä on ollut. Selkeät säät ovat harvinaista herkkua.
      Tippui lumet puista täälläkin, nyyh.
      Kiitos samoin.

      Poista
  20. Kiitos hienosta retkestä, jota sain seurata kuviesi ja tekstiesi avulla. Elävästi osaat kertoa ja kuvasi ovat mahtavia.

    Meillä ei ole yhtään lunta, eikä pakkastakaan, valoa on tänään, mutta usein on ollut hämärää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein mukavaa myös minun puoleltani, että tulit seurakseni. Kiitos, että viihdyitkin.
      Meillä yhä lunta maassa, puut paljaat, valoa tosi vähän ja sumua paljon. Taas Luojamme jojottelee säiden kanssa.

      Poista
  21. Mykistävän ihania kuvia! Hyvää pyhäinpäivää.

    VastaaPoista
  22. Rauhallinen kaunis ja lempeä tekstisi kuljettaa lukijaa tunnelmasta toiseen, joita lumoavan kauniit kuvat täydentävät, saavat aikaan hyvän ja lämpimän olon. Iltaruskon värit koskettivat tätä elämän iltapuolen kulkijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin koskettavat tätäkin iltapuolen kulkijaa, kiitos, että tykkäät tunnelmistani ja saat hyvää oloa.

      Poista
  23. Oi miten kauniita kuvia ja maisemia♥ Nuo ovat kuin postikortteja, niin ihania! Rauhaisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti kiitoksia.
      Joulukorttikuvan haeskelu minulla on joskus mielessä. Ehkä se löytyy ajoissa.

      Poista
  24. Hyvää pyhäinpäivää!
    Miten kaunista kuvissasi luonto onkaan! - ja varmaan muutenkin ;)
    Siellä valkoisessa lumenmaassa vaelluksella - täällä lumet jo taas kaikonneet suurimmaksi osaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyhäinpäivä on taas takana. Hyvin loskakelissä täällä. Meidän kaunis talvi on ainakin hetekn kadoksissa. Lunta on vielä, mutta vähentynyt kovasti.
      Kaunista vajaa viikko sitten olikin.

      Poista
  25. Kauniista korttikuvamaisemista tulee kauniita kuvia ja kerrassaan lumoavia Kuun siltoja. Kirjoitustaitosi on jo kivan tuttua ja niistä lukuhetkistä nautitaan aina. Päivänvaloa ei kohta riitä kuin hetkiseksi, mutta vietetään taas hämäränhyssyä kynttilöiden tuikkeessa, kun Aurinko ei jaksa nyt nousta kovin korkealle. Mukavaa alkutalvea sinne kairaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että mielikseen kuvaa kaunista ja kuvat innostavt puolestaan kirjoittamaan. Sitä se on.
      Päivä on tosi lyhyt, eikä tänäänkään tarvinnut tuvasta sähkövaloa kääntää pois. Nyt on kynttiläaikaa.

      Poista
  26. Voi että on upeaa! Nautin joka solullani kuvista ja tekstistä. Täälläkin oli vielä perjantai-iltana lumista ja täysikuu ja lumen kimallus kaikkialla ja pienet lammet jäässä. Pyhäinpäivän aamuna kaikki oli poissa, vain liukkaus pihassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että edes joskus luonto väläyttää kauniinpaa puoltaan siten jaksaa taas seuraavan harmaan jakson kahlata läpi.
      Aivan täysikuuta en nähnytkään, sillä pilveen ehti mennä.

      Poista
  27. Kiitos kuvista ja kerronnasta! On niin helppoa sujahtaa retken tunnelmaan, nauttia luonnon kauneudesta, pakkasilman raikkaudesta, autiotuvan lämmöstä... melkein maistan kahvin suussani! Todellinen hartaus, Pyhäinpäivän rauha ja tunnelma, kaikki....!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Sinulle on tuttua nämä pohjoisen puolen luonnon paras anti, retket sun muut. Kyllä autiotuvan hämäryydessä on oma viehätyksensä.

      Poista
  28. Niin ihania ovat kuvasi katsella täällä vihreän ruohon ja sammaleen mailla. Talvea minäkin toivon, mutta ei sitä tänne normaalistikaan vielä tule. Tulisipa jouluksi jo pysyvä lumi ja sitten oikea talvi! Kauniita kuurapäiviä sinulle ja voimia, kun kuljet kamerasi kera tunturipoluillasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan uskoa täytyy, että ilmasto muuttuu koko ajan lämpimämpään suuntaan. Oikean talven raja vetäytyy yhä pohjoisemmaksi. Ei ole koillismaankaan talvet, ei talven alut sitä, mitä ennen.
      Toki uskon, että täällä tulee valkea joulua, toivon kanssasi semmoista sinullekin.

      Poista
  29. Olet ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kiitos kuvakirjeestäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Seurasin säätietoja suunnitellessani kuvausretkeä.

      Poista
  30. Upeat kuvat! Oikea lumikuningattaren maisema!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin minäkin ajattelen niitä tuikkiva lumikiteitä katsellessani. Enhän minä niitä kuvaksi saanut.

      Poista
  31. Eipä tarvitsisi haikailla kesän perään, kun olisi kuviesi kaltinen kunnon talvi täälläkin.snif.
    Satumaiset maisemat ovat avautuneet eteesi.
    Sanasi taas kuljettivat lukijan kauniisti talvisiin tunnelmiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuntuu uskottavalta. Tuskin minullekaan talvi niin riemua olis, mikäli sataa räntää ja sekin joka toinen päivä sulaisi pois. Toki nyt ehtivät lumet täälläkin melko olemattomiin, mutta tulossa on uutta.
      Kiitos ajatuksistasi.

      Poista
  32. Voi hyvänenen aika miten ihana talvi siellä taas on! Ainakin näistä ihanista kuvistasi päätellen. Kohta kyllä muutan täältä sademaasta lumirajalle... Pyhäinpäivä on taas takana ja tiedän tuttuja joilla on tosi raskaita aikoja juuri nyt, omani ovat aika paljon hellittäneet, vaikka surut ja huolet kulkevatkin aina mukana. Kaunista ja hyvää marraskuuta Aimariille 💛t:Irja kurja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Upeat kuvat ja tekstit. Kolmanneksi viimeinen kuva sävähdytti eniten. Voiko tuollaista olla olemassakaan? Voisiko olla mahdollista kulkea jäistä kuunpolkua?Harmillista, jos tämä kauneus on kokonaan jo poissa. Tuleehan se kuitenkin uudelleen. Neljänneksi viimeisessä kuvassa taivaan väri oli nuotiotulesta ja sopi hyvin teidän retkelle, vaikka nuotiotulta, ette tainnut tehdä. Täällä ei aamulla ollut pakkasta kuin -0.1.Auton tuulilasi oli jäässä.Lunta ei ollut.

      Poista
    2. Irja - Ninpä, kyllä talvi oli upea vajaan viikon verran, sitten tulivat lämpöasteet ja koettavat nitistää lumet. Ei vielä ihan onnistuneet siinä. Huonon sään vuoksi en lähtenyt kirkkomaalle muistokynttilöitä sytyttämään, vaan kynttilät paloivat pihalla ja ajatukset uskoni tavoittivat juuri heidät, kenet niiden pitikin. Kiitos ja minäkin toivon sinulle hyvää marraskuun kulumista.

      Poista
    3. Anne- heippa. Mukavaa, että pistäydyt täällä katsomassa tämän puolen meininkiä. Satuttiin kerrankin oikeaan aikaan luontoretkelle ja voin todeta, että tuollaista oli olemassa, kuten kuvista näkyy. Jäisellä kuunpolulla- sillalla voisi kulkeaa siinä tapauksessa, että jää on peilikirkas ja tarpeeksi kestävä. Olis kyllä upeaa kokea! Kyllä tänne talvi uudelleen tulee, vaikka hieman tässä ehti nuuvahtaa. Pakkasella on ollut tänäänkin.

      Poista
    4. Kyllä kirjoituksiasi aina silloin tällöin katselen, vaikka aina ei kommenttia ei synny. Kauniita kirjoituksia aina.Nyt on helpompi vastata, kun ei ole enää sitä robottia.

      Poista
    5. Kyllä kirjoituksiasi aina silloin tällöin katselen, vaikka aina ei kommenttia ei synny. Kauniita kirjoituksia aina.Nyt on helpompi vastata, kun ei ole enää sitä robottia.

      Poista
  33. Lumoava kuvamatka sinne kylmään lumiseen pohjolaan.
    Kyllä se sykähdyttää kun lumeton pimeys vaihtuu valkoiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kylmää tuolloin ihan oikeasti. Sai jo tuntumaa talvesta, kun oli lunta ja tykkyä puissa.
      Hieman vaisua nyt, kun tulee räntää ja vettä vuoroon, tosin hiukan on luntakin maassa.

      Poista
  34. My friend,

    Some of your photos are miracles.
    But mainly your words are warm feelings.
    You are the only one who can write a poem using more than the usual human feelings.
    And you understood my text in Greek very well.

    Warmest greetings from Volos.
    Yannis Politopoulos

    VastaaPoista
  35. Oh MY Aimarii! I am in love with these photos!
    The writings you shared put me right there with you to feel the biting cold and here the serenity of your world!
    I sit here in Port Orchard,Washington state at my son's for a visit. And all it has done is rain and rain fog and rain,this is their winter.
    So I enjoyed your post so much this morning with my mug of steaming black coffee! Thank you for making my morning so beautiful!
    hugs & love,Jackie

    VastaaPoista