lauantai 30. syyskuuta 2017

Sumujen sillalla



Syyskuun viimeinen viikko.
Sen viimeiset päivät ovat olleet hämärää, täynnä paksua sumua.
Ei vilaustakaan sinitaivaasta, ei auringosta. Luonto on saanut harteilleen kostean peiton ja usva leijuu paksuna maiseman yllä. Tuuli ei jaksa puhaltaa peittoja pois ja tyytyy vaikenemaan tyynenä.

Ajottain kaipaan hyväillä katseellani kirjoittamisen lomassa Kärryvaaran huipua, jota ei ole näkynyt useaan päivään,  ikään kuin se olisi pyyhkäisty pois maailman kartalta.

Ruskan värit ovat kuitenkin olleet heleämmät vuosiin.
Koivujen kullankeltaisuus on ihastuttavaa, eikä tunnin matka kauppaan ole pitkästyttävä. Paikoin alamailla alkaa näkyä alastomiakin lehtipuita, mutta vaaroilla värit yhä hehkuvat.



Puoli vuotta siitä, kun yllä olevan koivuvanhuksen kuvasin. Tunsin samaistumista siihen. Reppana, kuten silloin minäkin, mutta yhä pystyssä me molemmat.

Tänään ajattelen, koivu on sinnikäs. Olenko minä?
Ainakin tyytyväisenä ja höpön onnellisena istun auton penkillä sylissäni laatikollinen runokirjasia, jotka juuri olin hakenut postista.
Rohkenin toteuttaa yhden unelmani, vaikka aristellen ja lopulta hätäillen. Tarvitsin ja sain persuuksille kyllä reippaita potkuja, ennen kuin lykkäsin tuotoksiani eteen päin. Viimein tartuin hetkeen - carpe diem, kun oli tilaisuus ja kyllä niin on, että unelmat ovat toteuttamista varten.





Kun kuuntelee metsää, katselee järven tyyntä pintaa hiljaisessa illassa, tuntee elävänsä vahvasti.
Hyvä on kuoria itsestään turha pois ja astua ulos jämähtäneestä minästä. Voi aloittaa tuoreesti harppaamalla sponttaanisti aitauksestaan vapaaksi

Taivas ei säry, eikä pelosta ole peitoksi.




68 kommenttia:

  1. Minulle tuli ihan kyyneleet silmiin tuon viimeisen kuvasi alla olevasta kirjoituksestasi.
    Olet kyllä kaunis sielu.
    Ja toivoisin niin voivani ostaa yhden runokirjoistasi,jos ne eivät ole vain läheisillesi tarkoitettu?
    Olethan ystävällisesti yhteyksissä urkki62@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän kauniisti.
      Toki on mahdollistaa ostaa kirjaa minulta.

      Poista
  2. Sumukin on kaunista. Ja nyt on puiden värit olleet tosi kauniit ja se näkyy kuvissasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sumu jatkuu....ei silti hassumpaa. Kiitos.

      Poista
  3. Hieno juttu, että sait kirjan valmiiksi!
    Minäkin haluaisin ostaa sen, jos se on mahdollista, niin ota yhteys: Seijaanne1@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan selkävoitto.
      Minäpä otin jo sinuun yhteyttä.

      Poista
  4. Yhdelle kirjalle olisi paikka hyllyssäni. Jos lunastaminen onnistuu, niin sähköpostitellaan.

    Minun on pitänyt kysäistä sinulta, oletko vienyt / haluasisitko viedä isäsi tiedot Sotapolku.fi-sivustolle. Isäni jatkosodan polkua JR 8:n matkassa voi nyt seurata sieltä.

    https://sotapolku.fi/

    Kaunista syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä asia järjestyy.
      Tutustun sotapolkuun. Minulla ei ole täällä isän rykmentistäkään tietoa tai olen unohtanut sen. Mutta tutkailen asiaa. Kiitos linkistä.

      Poista
  5. Upeat kuvat. Paljon on ollut usvaisia aamuja tänä syksynä. Ja vielä kerran paljon onnea kirjan johdosta! On se hieno saavutus. - Mukavaa lokakuun alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia.
      Usvainen sää jatkuu, oikeastaan on alkanut välillä tihuuttaa vesttäkin Toivotan myös sinulle mukavaa syksyn siirtymistälokakuu puolelle,

      Poista
  6. Hyvä, että sait potkuja persuksille! Vielä kerran, isot ja lämpimät onittelut!!!

    Sumuja täälläkin on ollut, mutta myös upeita aurinkoisia päiviä. Ruska on tullut hitaasti, nautiskellen, vähitellen värejä maalaten. Kerrassaan kaunis syyskuu.

    Luovaa ja iloista lokakuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ihan niiden ansiosta päätiin tehdä näin, kuten tein. Kiitoksia vaan potkuista potkijoille, Kiitos myös sinulle
      sumuja piisa, mutta niin ruskaakin, pihapuut ovat alastomia, mutta vaaroilla on niin keltaisia laikkuja monin paikoin. Nättiä on.
      Nyt ruvetaan ootteleen lumia, vai mitä????

      Poista
  7. Upeita, mystisiä maisemia. Sielu lepää noissa maisemissa ja tuntee olevansa osa luontoa.Onnea vielä kirjastasi ja unelmat on hyvä välillä toteuttaa.
    Kaunista lokakuuta sinulle sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepää minunkin sieluni ja koko kroppa rentoutuu.
      Kiitoksia. Sinulla taitaa olla vasta syksy aluillaan? Lupsakkaa meininkiä kuitenkin lokakuun päivillesi.

      Poista
  8. Onneksi olkoon runokirjan julkaisusta. Sinnikäs olet ollut. Ja taas niin kauniita kuvia. Mielellään minäkin ostaisin runokirjasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Tavallaan jonkunmoista sinniä kyllä tarvitsin.
      Haluaisitko kirjan minun kauttani, jos niin pistä tulemaan osoitteesi minun s-postiin.
      aimarii@jippii.fi

      Poista
  9. Hengästyttävän kauniita kuvia! Jokos siellä aamuisin pakastaa? Minä sain viimeiseksi Suomi-viikokseni oikein aurinkoisen ja lämpimän sään, pehmeä lasku täkäläisiin lämpötiloihin.
    Onnea kirjasta, yksi unelma toteutettu, se on hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin kuukausi sitten oli muutama napakka pakkasyö ja esim. mustikka alavilta paikoin paleltui jo silloin ja minun patakukat.
      Sinulla on ollut hyvät suhteen ylöspäin säiden suhteen, heh, heh. Tai olet ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
      Kiitoksia onnitteluista.

      Poista
  10. Sumuisia aamuja on riittänyt täällä Keski-Suomessakin. Joskus sitä on ollut niin sakeana, että on suorastaan pelottanut olla liikenteessä.
    Onnittelut unelman toteutumisesta ja oman kirjan julkaisusta! Kyllä sinulla niin sujuvaa tekstiä onkin, että sellainen vaatii tulla julkaistuksi. Onko kirjassa myös ihania kuviasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla liki koko maa ollut melkoinen sumujen valtakunta. Täällä se on sitä vieläkin.
      Kiitos onnitteluista ja kehuistasi. Kirjassa sai olla vain kolme kuvaa mustavalkoisina.

      Poista
  11. Sydänlämmin hali ja onnittelu "runotytölle". Laitan emailin tulemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis ja emailisi on vastaanotettu ja vastattu.

      Poista
  12. Ihanaa, että tartuit hetkeen ja oikein paljon onnea kirjasi johdosta! Mistä sitä voi tilata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä vain tuntui lopulta, että nyt tai sitten ei ikinä. Nettikitjakaupoista jotkut myyvät näitä Suomi100 runokirjaa, minunkin suuressa joukossa mukana.
      Kyllä minulta myös voi tilata halutessaan.

      Poista
  13. Niin on kauniit maisemat ja ruska. Puoliko vuotta sitten oli lunta...?
    Sylintäydeltä onnea runokirjastasi, uunituore oma painos haisee hyvälle, eikös vain (tai pitäisikö sanoa että tuoksuu).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vajaa puoli vuotta sitten oli lunta ja näyttää että pian tulee uusi lumi.
      Kiitoksia oikein paljon. Kyllä voin sanoa, että hyvältä haisi!

      Poista
  14. Isosti onnea runokirjasi johdosta!

    Upeat ruskakuvat!

    VastaaPoista
  15. Upeita, mieltä rauhoittavia maisemakuvia. Itsekin tykkään käydä tervehtimässä puuvanhuksia metsässämme.
    Ruska ei meillä kaksinen, pakkasöitä ei ollut. Sadetta liikaakin. Lehdet ehtii osin ruskettua ja karista maahan. Viime viikko oli todella sumuinen. Järvellä, mökille mennessä oli näkyvyys hyvin heikko. Ja usvametsässä sienestäminen hauskaa :-)
    Onnittelut runokirjastasi, on varmaan mielenkiintoista ja kaunista luettavaa.
    Ihanaisia ruskaretkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat puut ovat niin kauniita. Monessa tuulessa ja tuiskussa olleet ja pystyssa. Minulla on kaksi näitä vanhuspuupareja ja pari isoa halipuuta lähellä. Joskus on tarve käydä niitä tervehtimässä.
      Vuosiin ei ollut meilläkään näin kaunista syysruskaa ja osaan iloita siitä täysillä.
      Kiitoksia sinulle. samoin, mukavaa syksyä....

      Poista
  16. Voi sentään teit runokirjan ONNEA Missä kirjaasi on myynnissä?? Ihan mieleni tekisi ostaa aavistelen sisällön olevan hienoa.Hyvää syksyn jatkoa sinne Karsikonperälle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Kyllä sitä nettikirjakaupat myyvät, toki minulta halutessasi voit ostaa omistuskirjoituksineen.
      Itsellesi myös oikein mukavaa syksyä.

      Poista
  17. Miten osuvat vertailukuvat koivuvanhuksesta.
    Onnea runokirjailijalle!

    VastaaPoista
  18. My friend,

    I am looking and reading your post with the greatest respect.
    Your book must be full of your perfect ideas.
    I am so proud to have a real friend like you.

    Yannis Politopoulos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much.
      My book is a little book of poems. Some of them you have read hear in my blog.
      You Yannis are the real poet. I think it´s great you are my friend.

      Poista
  19. A book
    i nto the
    n ever ending
    o rion of friendship

    R eality and
    i deas
    i nto the
    h armony of an
    i mportant poem
    a s the
    h orizon
    o f faith


    Yannis Politopoulos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks. I am speechless with surprise!

      Poista
  20. Lämpimät Onnitteluni runokirjojen julkaisun johdosta!🌹

    Ihania luontokuvia!
    Kyllä on kaunista olipa mikä vuodenaika tahansa. 😌
    Mukavaa lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kiitän
      ja luonto kiittää minua kauneudellaan olemalla kuvauskohteeni.
      Samoin sinulle oikein hupaisaa lokakuuta.

      Poista
  21. Voi miten ihana että runosi ovat luettavissa, lähetän postia siitä. Toivon sinulle aurinkoisia värikkäitä ruskan hetkiä jatkoonkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - myös psostista.
      Luonnssa on vielä värejä, maassa varsinkin, muiden puiden ruska hiipumaan päin. Tuuli siihen osaltaa vikapää.

      Poista
  22. Onnittelut saavutuksestasi!
    Nuo syksykuvat ovat viehättäviä ja vertaus talvikuvaan mielenkiintoinen.
    Keltaisena täälläkin lehdet ja kun aurinko paistaa niihin, on kaunista. Mutta syksy ei ttuonut tullessaan kypsiä marjoja: Tänään mies poimi osin raakoina viinirypäleet ja marja-aroniat. Karhunvatuissakin on paljon raakileita ja kypsyminen on ollut hidasta. Mutta silti on kaunista ympärillä! Pidän syksystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Otan useinkin mielipaikoistani = mielikuvuskohteistani kuvan eri vuodenaikaan. Tässäkin melkein samasta kohtaa.
      Tuon marjasadon htaan kypsymisen olen huomannut täällä myös. Varsinkin hilla odotutti tuppivaiheessaan kauan. Puolukka on ehkä parhaimmillaan kerätä just nyt ja pian myös karpalo. Aurinko oli liian vähän saatavilla, siinä kai syy,
      Minäkin pidän syksystä.

      Poista
  23. Ihana postaus ja upeat kuvat, niin kauniita♥ Lämpöisesti onnitteluja sinulle kirjasta, ihanaa että tuon toteutit! Minäkin tahtoisin tuollaisen kirjan ostaa itselleni jos se vaan on mahdollista. Kaunista syksynjatkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja ihanaista syksyä myös sinulle itselelsi.
      Totta kai voin lähettää sinulle kirjan, viikko toista kyllä kuluu, ennen kuin saan niitä lisää. Laita minulle sähköpostitse ositteesi.
      aimarii@jippii.fi

      Poista
  24. Ihania kuvia. Kyllä, unelmat on tehty seurattaviksi. Hienoa, että toteutit kirja unelmasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Just näin, unelmia pitää yrittää toteuttaa. Minullakin niitä on moneen lähtöön ja kun yksi tulee toteutettua, niin uutta jo suunnittelen. Enää en ole malttamaton, vaan kiirhdin toteuttamisen kanssa hitaasti.

      Poista
  25. Kauniita kuvia <3 mukavaa syksyä sinulle :) RONJA

    https://ronjanelamaajaelamykset.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon ja onnea uudelle blogillesi.

      Poista
  26. Vau ihanaa että olet saanut toteutettua yhden unelmasi! Tosi hieno juttu. Onko kirjassa sinun kuviasikin?
    Ihanaa syksyn jatkoa sinne hiljaisuuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä itsestänikin tuntuu huimalta jutulta.
      kuvia ei kuin pari, mustavalkoisia. Niiden määrä oli rajattu näin ja luin huolimattomasti. Olisin voinut nekin valita paremmin katsomalla, miltä ne näyttävät mustavalkoisina

      Poista
  27. Oh dear Aimarri!!!
    Huge Congratulations to you on your book of poetry! I am so excited and happy for you- what a wonderful accomplishment- you must be thrilled!
    Is this printed in Finnish or English? I am truly,truly happy for you!
    Wow What a stunning contrast in the photos of the birch! I like the autumn one best as I remember well the "other" one! heehee
    We have yet to have an autumn. Our summer temperatures have finally arrived with 80-90F with tons of humidity! Yuck- I am not a fan of humidity! They say, we will go right from summer temps to winter- for this I am not happy! I love the fall and am missing it! "(
    Do you always have that much fog? I read one of the comments from someone who said it is everywhere and very difficult to drive in.
    Well, enough of my chatter for one day! A lovely post, and Congratulations again!I know a celebrity!tee hee I must look into if your book would be affordable for me to purchase with shipping and all-Our US shipping continues to go up- Ridiculous!

    Aimarii, have a wonderful day my friend!
    Sending huge hugs to you!
    Jackie ")

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, oh and wauh what kind of lovely comment. Thank you so much. I have not any words to say something.
      Indeed you have read many of this books poems here in my blog. Can you easily read my blog? I suppose poems are little difference to understand.
      All I have written in Finnish and cannot translate in English. Sorry.
      You asked have we here always much fog. I think this last September and still has been very foggy. I miss already sunny days and (can you understand?) snow!
      Our days have turned very could. Today only +2 (is this 35 Fahrenheit?)
      I have enjoyed colorful autumn, but soon it´s time the winter come.
      My warmest and best hugs to you. Hope you can understand my very bad English. Any way I will try..

      Poista
  28. Voi että, onnea sulle kirjasi johdosta!
    Ja taas täällä niin tosi upeita kuvia sumuisesta Karsikonperästä!
    Ihan siittä ekasta kuvasta voisi taulun tehdä!
    Ihanaa valoisaa syksyä sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos.Tuommoista pehmeää hieman valoa läpipäästävää sumua tykkään kuvata. Vaan en erityisemmin näitä nykypäivien hernerokkasumuja, jotka varmasti jatkuvat lumentuloon asti. Se aika on muuten ihan ovella.
      Kuin myös itsellesi mukavaa syksyä.

      Poista
  29. Voi että, vaude, onnea Aimarii, me täällä riemuitaan runokirjasi johdosta. Ja ehdottomasti haluttaisiin lukea se, saisikohan sitä jostain? Kyselee Sohvi ja kaverinsa Mehtäsielu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia.
      Kyllä kirjan lähetän, kunhan pistät osoitetta tulemaan sähköpostitse
      aimarii@jippii.fi
      Kiva juttu, ilmeisesti Mehtäsielu on lupautunut lukemaan sulle ääneen!

      Poista
  30. Kauniit kuvat ja vielä kerran sylillinen onnea kirjasi vuoksi! Minulla on ollut haaveena myös julkistaminen. Arin kirjankin haluaisin paperiversioksi. Kirjastossa sokeutuu kirjoille ja tämän vuoden runokirja vyöry on aivan valtava. Siihen ajattelin lykätä omat akanani koska luvattiin maksuttomasti, mutta en sitten jaksanut paneutua koko asiaan. Eikä välttämättä kaikki läpäise julkaisukynnystä. Hyvä Sinä 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon.
      Hyvä ystävä, miksi et toteuttaisi haavettasi. En kai minä muuten olisi hommaan ryhtynyt, ettei ilmaiseksi oli painettu. Niin tehdään vielä vuoden loppuun asti, joten ehtisit kyllä.

      Poista
  31. Ensin yllätyin kirjauutisestasi, mutta sitten en oikeasti kuitenkaan. Sehän on päivänselvää, että julkaiset : ) Kannetkin ovat kauniit ja harmoniset. Onnea oikein rutkasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö todella?
      Itselleni ei ollut ihan 100 päivänselvää, vaan onneksi minua tuupattiin pikkusen.
      Kiitos sinulle.

      Poista
  32. Onnea kirjasi johdosta! Upea saavutus!:)

    VastaaPoista
  33. Onnea runokirjastasi - sielu on värähtänyt sointuun!

    VastaaPoista